Maitri (ystävyys) on nimensä väärti


10.01.2012 Jaakko Mäkinen

Jatkokertomuksen edellinen osa jätti 29.12. retkikuntamme, Jaakko Mäkisen ja Jyri Näräsen, Venäjän Antarktis-asemalle Novolazarevskajalle odottamaan kuljetusta naapuriin, Intian Antarktis-asemalle Maitrille. Ja 30.12. ilmaantuikin Novolazarevskajalle intialaisten kaksi suurta "Pisten-Bully" -tela-ajoneuvoa, samoja "hiihtomäkihärkiä" joita käytetään laskettelurinteiden ylläpidossa - nämä tosin olivat erikoisvarustettuja ja -vahvistettuja Antarktiksen oloihin. Mittausvälineemme lastattiin niiden leveisiin kauhoihin ja kuljetuslaveteille ja matka Maitrille jäätikön yli alkoi loistavassa säässä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja intialaiset kuljettajat ajoivat varovasti kuin lastina olisi ollut pakkaamattomia kananmunia jotka eivät nekään olisi heidän kyydissään menneet rikki.

Puolentoista tunnin matkan kuluttua meidät toivottaa tervetulleiksi Maitrin päällikkö Uttam Chand ja aseman koko henkilökunta. Viivyttelemättä lähdetään etsimään aseman painovoimalaboratoriota. Muistikuvani vuoden 2006 pikavierailusta paikalla ovat hataria, mutta pieni erillinen rakennus löytyy valokuvien ansiosta nopeasti. Ympäristö näyttää kyllä muuttuneen aika lailla, maansiirtotöitä on tehty mikä aiheuttaa huolen mahdollisesta paikallisesta painovoiman muutoksesta sitten intialaisen retkikunnan v. 2004 tekemän ensimmäisen ja ainoan mittauksen.

Laboratorio on ollut käyttämättä jonkin aikaa ja se on täynnä lunta ja jäätä, jotka Antarktiksella nopeasti valtaavat minkä tahansa tyhjän tilan. Intialaiset kollegat käyvät lapioin ja hakuin jään kimppuun ja tunnin kuluttua hakku jo kolahtelee vanerilattiaan. Vanerilattiaan? Sieltähän piti löytyä lattiantasainen betonipilari? Ehkäpä pilari on katettu vanerilevyillä rakennuksen muita käyttötarkoituksia varten? Revitään lattia ylös. Alta paljastuu vain kivilatomus ja moreenia. Tällä välin aseman päällikkö tekee kävelyretken ympäristöön ja löytää betonipilarin. Se on maasta kaivettuna kyljellään tienpenkereessä lähellä paikkaa jossa painovoimalaboratorio on alunperin seissyt. Tuo vanha laboratorion paikka on tarvittu laajalle riometrikentälle, antennikentälle jolla havaitaan tähtien radiotaajuisen säteilyn vaimenemista ilmakehässä. Laboratoriorakennus on siirretty muualle ja pilari työnnetty puskutraktorilla pois kenttää tasattaessa.

Vertailua vuoden 2004 mittaustulokseen ei siis saada mutta aloitetaan uusi havaintosarja. Siihen tarvitaan uusi laboratorio. Aseman päällikkö päättää että pannaan toimeksi heti. Vanha rakennus on käytettävissä kunhan vain valetaan pilari. Voidaan panna jopa paremmaksi kuin 2004: aseman geologit tietävät että parinsadan metrin päässä on pieni kalliopaljastuma. Itse asemalla on vain moreenia ja kivimurskaa, johon kaivettuun kuoppaan vuoden 2004 pilari oli käytännön syistä perustettu. Uudenvuodenaaton aamuna 31.12. alkaa heti valu. Kallioon porataan neljä reikää, niihin työnnetään ankkureiksi rautatangot ja tankojen väliin tehdään vaakaristikko. Kakusta tehdään vain niin korkea että raudat saadaan pari tuumaa betonin sisään. Ainoa huoli on sementti: odoteltaessa suuria kuljetuksia kun päärakennus muutaman vuoden päästä kokonaan uusitaan ei rakennustarvikevarastoa ole hiljattain täydennetty, ja käytettävissä on vain asemalla vuosia seissyttä, jo osin säkkeihin kovettunutta sementtiä. Päällikkö muistelee että kun parhaiten säilyneistä aineksista vuonna 2008 valettiin pylväiden perustuksia niin betoni kyllä lopulta kovettui mutta siihen meni kaksi viikkoa. Kaksi viikkoa? Meidän pitäisi saada kaikki mittauksemme tehtyä kymmenessä päivässä...

Mutta ei auta, valu tehdään ja uudenvuoden päivänä nostetaan jo rakennuskin sen päälle. Sitten aletaan odottaa betonin kovettumista. Se ei ehkä kuulosta kaikkein jännittävimmältä puuhalta mutta tuo odotus sujuu harvinaisen miellyttävästi. Toisaalta apumittauksissa riittää meille työtä aamusta iltaan, toisaalta Maitrilla on tavattoman ystävällinen ja avulias ilmapiiri jossa on ilo työskennellä. Suomeksi Maitri tarkoittaakin juuri ystävyyttä. Kun vielä todetaan että pidämme molemmat intialaisesta ruoasta ja Maitrin kokin työn tulokset lyövät laudalta useimmat intialaiset ravintolat joissa Euroopassa olemme käyneet, niin ei ihme että viihdymme asemalla.

Heti aattoiltana päästään juhlimaankin uutta vuotta, ja juhlat jatkuvat uudenvuodenpäivän iltana johon osuu kahden aseman työntekijän syntymäpäivä. Kaikkien on esitettävä jotakin ohjelmaa: laulettava, lausuttava runo, kerrottava vitsejä tms. Suomalaiset pannaan laulamaan. Jaakon ohjelmisto lienee hieman infantiili: joulupukkilaulun kiitososa ("joulunajan kiitoslaulu"; Maitrilla oli vietetty joulujuhlaa) ja vanha lasten syntymäpäiväonnittelulaulu (tavanomainen "paljon onnea vaan" oli jo laulettu alkajaisiksi yhdessä). Jyrin ohjelmisto on jämerän kansallinen: "Sininen ja valkoinen" ja "Rosvo-Roope". Kaikki saavat suosionosoituksia. Enimmäkseen laulusta pitää kuitenkin huolen aseman LVI-teknikko joka on meidän maallikoiden mielestä taiturimainen intialaisen musiikin esittäjä. Spontaaneja säestysyhtyeitä hänelle syntyy henkilökunnasta hetkessä. Mainittakoon, että kun Jyri illanvietossa soitti esimerkkinä nykysuomalaisesta musiikista Nightwishin "I Want My Tears Back":n niin vähän aikaa kuunneltuaan teknikkomme alkoi käyttää sitä säestyspohjanaan ja improvisoi sen päälle kokonaan uudet melodiat ja harmoniat joita saatoimme vain ihaillen ihmetellä. Ja lopuksi tanssitaan poikaporukassa sooloillen intialaisen diskomusiikin tahdissa; joukossa on eteviä tanssijoita jotka voitaisiin nostaa vaikka estradille, yritämme parhaamme mukaan koikkelehtia mukana.

Suomalaisesta voi tuntua erikoiselta että lämpimäksi maaksi mielletyllä Intialla on Antarktis-asema ja Antarktis-tutkimusohjelma. Tällöin unohdetaan Intian vuoristot jäätiköineen jotka ovat monien asemalla työskentelevien kotikenttää. Esimerkiksi aseman päällikön koti on Himalajan rinteellä 3500 metrin korkeudessa ja siviilityömaa vielä korkeammalla. Päivänä muutamana hän sai kotoaan viestin että on juuri satanut metri lunta. Kun tein viiden kilometrin GPS-mittausretken kävellen jäätikölle, niin hän ja aseman lääkäri lähtivät oppaiksi. Jäätikkö on näillä main todellakin jäätikkö, vain läiskittäin luminen mutta enimmäkseen sinisen epätasaisen hyvin liukkaan jään peittämä. Tallustin sitä jääraudat kengissä kieli keskellä suuta, päällikkö ja lääkäri luistelivat tavallisissa retkikengissä vain jäähakku tukenaan iloisesti lumiläiskältä toiselle.

Jäätiköllä tehtyjen GPS-mittauksiemme tarkoituksena on painovoimapisteen lähialueen massanmuutoksen eli selväkielellä lähijäätikön pinnankorkeuden seuranta. Newtonin vetovoimalaista ("kääntäen verrannollinen etäisyyden neliöön") seuraa että tällä lähialueella on suuri vaikutus painovoiman muutoksiin mittauspisteellä. Satelliittimittaukset antavat jäätikön korkeuksista vain laaja-alaista tietoa joka ei ole riittävän yksityiskohtaista lähialueen erityisseurantaan. Jos ja kun tulevaisuudessa absoluuttinen painovoimanmittaus toistetaan, voidaan sama GPS-kävelyreitti toistamalla arvioida "lähijäätikkökorjaus" painovoiman muutokseen. Jäljelle jäisi laaja-alaisten ilmiöiden vaikutus painovoimaan mikä on varsinainen tutkimuskohteemme.

Perustimme uuden absoluuttigravimetrilaboratorion ympäristöön kolme varapistettä joissa mittaustulokset säilyvät jos itse laboratorio tuhoutuu. Niillä tehtiin suhteellinen painovoimanmittaus, GPS-mittaus ja vaaitus.
Painon vähentämiseksi emme nykyään kuljeta mukanamme omia poria tai painavia kiintopistepultteja, vaan reiät tehdään niillä porilla mitä kultakin asemalta löytyy ja pultit työstetään niihin sopiviksi rauta- ja teräsromusta. Pääsimme siten Maitrilla ihan oikeisiin käsitöihinkin: Jyri viimeisteli pultit kulmahiomakoneella ja allekirjoittanut nakutteli taltalla kallioon niiden tunnukset.

Loppiaisaamuun 6.1. mennessä oli apumittaukset suurelta osin tehty mutta niiden perimmäinen tarkoitus ja päätyö eli absoluuttinen painovoimanmittaus oli edelleen tekemättä. Lentokuljetusten sanelema poislähdön aika 11.1. alkoi lähetä mutta pilarin betoni ei vain ottanut kovettuakseen vaan muistutti pinnaltaan pikemminkin hiekkaa - siihen saattoi työntää pienen ruuvimeisselin niin syvälle kuin se osui kiveen. No, absoluuttigravimetri oli vietävä laboratorioon ja mittaukset aloitettava pilarilla tuli mitä tuli. Ja suureksi hämmästykseksemme pilari oli riittävän tukeva mittaukseen, havainnoista arvioiden itse asiassa hyvää suomalaista keskitasoa. Selityksenä on syytä mainita että pudotuskokeen matkanmittauksen hajonnasta näkyy alustan stabiilisuus. Suomen mittauspaikoillamme hajonta vaihtelee 0.5 ja 1.0 nanometrin välillä, Maitrilla saatiin 0.7 nanometriä (yksi nanometri on miljardisosa metriä). Olimmeko siis saavuttaneet entisen muurarin tavoitteen ja muuranneet menestyksekkäästi pelkällä sannalla? Mene tiedä...

Absoluuttinen painovoimanmittaus ja loput apumittaukset sujuivat sitten vauhdikkaasti ja ne saatiin ajoissa valmiiksi vaikka lähtöä aiennettiin vielä päivällä ja lentoajaksi määrättiin 10.1. iltapäivä. Lounas haukattiin vielä Maitrilla, vaihdettiin kiireesti valokuvia muistitikuilla ja sitten "Pisten-Bullyt" lähtivät viemään meitä ja laitteitamme 15 km päähän Novon lumilentokentälle. Siellä suksilla varustettu Basler-lentokone (muunnettu DC3) odotti valmiina kuljettamaan meidät Norjan asemalle Trollille. Hieman haikein mielin jätimme Maitrin. Samana iltana söimme jo illallista Trollilla norjalaisseurassa ja aloitimme ympäristön tutkimisen silmällä pitäen myöhemmin kauden lopulla mahdollisesti tehtäviä mittauksia.