Retkikuntaraportti 18.12.2017

Tuuli on jälleen puhallellut myrskylukemissa. puuskissa tuuli on yltynyt 35 metriin sekunnissa, ja näkyvyys on ollut huono.

Aseman asuinrakennuksissa on nestekiertoinen keskuslämmitys. Antarktisen kylmän talven vuoksi kiertävänä nesteenä käytetään glykolia. Maanantaina Antti ja Esa aloittivat uusien asuinkonttien kytkemisen lämmitysjärjestelmään. Putkiliitokset ja niiden koestus tehtiin erityisellä huolellisuudella. Järjestelmään lisättiin 40 litraa glykolia. Tiistaina patterit jo lämmittivät uudet asuintilat mukavasti. Keskiviikkona Antti ja Esa saivat lämmityslinjaston laajennuksen viimeistelyn valmiiksi.

Aseman rakennusten muoto vaikuttaa lumen kertymiseen tuulisissa olosuhteissa. Viime vuosina rakennusten ulkoportaita on vähitellen muutettu tarkoituksena vähentää porrasrakenteiden läheisyyteen muodostuvia lumivalleja. Tiistaina Priit irrotti keittiön portaat, poistettuaan ensin portaiden alaosaan kertyneen lumen traktorilla ja paksun jääkerroksen Hilti-työkalulla. Oven edustalle on tarkoituksena rakentaa terassimainen taso.



Kuningatar Maudin maan tutkimusasemia palvelevat sääennusteet laaditaan saksalaisella Neumayerin tutkimusasemalla. Tiistain sääennusteessa luvattiin tuulen voimistuvan myrskyksi. Keskiviikkoiltana tuulennopeus tavoitti myrskylukemat. Koko loppuviikon ajan sää on ollut huono. Tuulennopeus on ollut keskimäärin 20-30 m/s ja puuskissa yli 35 m/s. Näkyvyys on ollut ajoittain erittäin huono lumituiskun vuoksi, vain parikymmentä metriä. Tuoreimman sääennusteen mukaan on odotettavissa parempaa säätä lähipäivinä.

Kovasta myrskystä johtuen ulkotyöt on rajoitettu ainoastaan välttämättömiin ottaen huomioon turvallisuusseikat. Katetuissa halleissa on voinut työskennellä myrskyn aikana. Pekka ja Lara suunnittelivat moottorikelkkojen uusien hätävarustelaatikoiden kiinnityksen kelkkoihin viime vuonna remontoidussa pressulla peitetyssä kaarihallissa. Esa ja Antti ovat työskennelleet vanerihallissa, ja valmistelleet sekä asentaneet sen kattoon uuden kiskolla liikkuvan ketjutaljanostimen. Priit on asentanut kalusteet uusiin asuintiloihin.

Torstaina saimme satelliittipuhelun Sannilta. Sanni ja Arto ovat jatkaneet tutkimustyötään Novolazarevskaya-asemalla, jossa he ovat saaneet hyvin vieraanvaraisen vastaanoton. He ovat saaneet kerättyä geologiset näytteet suunnitelman mukaisesti.

Perjantaina oli erittäin hyvä radiosää HF-radion taajuuksilla, ja Neumayerin aseman kanssa otettiin radioyhteys.

Lauantaina otettiin virallisesti käyttöön vastavalmistunut nosturi vanerihallissa ja iltapäivällä Lara järjesti lääkintäkoulutusta aseman lääkintäkontissa. Työviikko päätettiin lauantai-iltana perinteeksi muodostuneeseen viime vuosina joka kaudella järjestettyyn "Panama Jack" -äyriäisateriaan. Pekka oli valmistanut pakastetuista äyriäisistä herkullisen kokonaisuuden, jonka paistamiseen Antti osallistui ansiokkaasti.

Sunnuntaina vietettiin lepopäivää sään vuoksi sisätiloissa ja katsottiin suomalaisia DVD-elokuvia.

Tiedeohjelmien osalta Aboan automaattiset ympärivuoden käytössä olevat GPS-asema ja seismometri ovat tarkistettu ja huollettu. Vuoden aikana muistikorteille kerätty havaintoaineisto on otettu talteen ja toimitetaan tutkijoille retkikunnan palattua Suomeen. Sinisellä jäällä aseman läheisyydessä sijaitsevan Järviaseman akusto on vaihdettu, mutta havaintojen tallennuksen varmentaminen vaatii vielä lisätoimenpiteitä.

~ Priit