Retkikuntaraportti 4.1.2016

Joulun jälkeen sää on ollut viileä tuulen puhaltaessa pääasiassa etelästä.

Vuoden viimeiset päivät kuluivat Petrillä ja Artsilla hallin kattamisen parissa, ja parhaillaan hallityömaalla oli lähes koko retkikunta ahertamassa. Alkuviikosta saksalaiset ilmoittivat Neumayer-asemalta lähteneensä kohti sisämaata ja kuljettavansa mukanaan FINNARP-retkikunnan uuden reen ja 20 tynnyriä polttoainetta FINNARP:in huoltoreitin kohtauspisteelle. Lara järjesti koko retkikunnalle tulevia kenttämatkoja varten lääkintäkoulutusta, jonka aikana käytiin läpi niin kenttäryhmän lääkintälaukun tarvikkeita, kerrattiin ensiapua kuin harjoiteltiin haavan ompelua.

Uudenvuodenaattona Aboan messiin saatiin kansainvälistä ilmettä ripustamalla Etelämanner-sopimusvaltioiden pienoislippuja juhlatunnelman luomiseksi. Lauri valmisti herkullisen rapuaterian, paellan, chili- ja valkosipulimajoneesia sekä yrttivoipatonkia.Vuosi vaihtui saunomisen, hyvän ruuan ja iloisen tarinoinnin merkeissä.Vuoden ensimmäinen päivä vietettiin leväten, osa retkeillen, joku uiden tai kirjojen ja päiväunien parissa.

Saksalaisten retkikunta sisämaahan eteni suunnitelmien mukaan. Arctic Truck -jäätikköautojen lavoille ja trailereihin pakattiin yhteensä 28 tynnyriä jätteitä poiskuljetettavaksi Etelämantereelta. Artsi, Lauri, Esa ja Vesa lähtivät huoltoreitille viemään autoilla jätettä ja noutamaan polttoainetta. Aboalla seurattiin kenttäryhmän etenemistä ja vaihdettiin kerran tunnissa kuulumisia, miten matka etenee, millaiset lumiolosuhteet reitillä vallitsevat ja kuinka kuormat ja autot kestävät. Matka sujui jopa ennakko-odotuksia paremmin ja 16 tuntia lähdön jälkeen, yhden aikaan sunnuntaiyönä kenttäryhmä palasi Aboalle. Mika ja Petri ajoivat kotivuoren juurelle telakuorma-autolla ryhmää vastaan ja ennen saunaa ja Laran valmistamaa muikkupiirakkaa  purettiin raskas kuorma autoista ja trailereista. Sunnuntaina vietettiin ansaittua lepopäivää.

Retkikunnan puolesta

Mika Kalakoski

Hommissa hallityömaalla.

Lääkintäkoulutuksessa.

Jäätikköautojen lastausta.

Jäätikköauto kuljetusmatkalla.

Uudenvuoden juhla-aterialla. Kuva: Mika Kalakoski