Huoltoretkikunta perillä Aboalla


20.11.2009/Mika Kalakoski

FINNARP 2009 -huoltoretkikunnan matka tutkimusasema Aboalle oli suunniteltua monimutkaisempi. Retkikunnan johtaja Mika Kalakoski, lääkäri Janne Tikkinen ja konemestari Pentti Sipola lähtivät Suomesta kohti Aboaa 27. lokakuuta. Lento Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin sujui suunnitelmien mukaan, mutta pian alkoivat hankaluudet. Niin huoltoretkikunnan kuin joulukuun alussa saapuvan varsinaisen tutkimusretkikunnan varusteet oli lähetetty Suomesta laivarahtina Kapkaupunkiin, mutta huolitsijan noutaessa konttia Kapkaupungin satamasta sitä ei löytynyt. FINNARP-logistiikka ja Kapkaupungin agentti aloittivat kontin jäljityksen välittömästi. Huoltoretkikunnan jäsenet tekivät suunnitelman ja alkoivat hankkia retkikunnalle välttämätöntä vaatetusta agenttinsa kanssa ja tilasivat lääkintämateriaalia Suomesta.

Viestivälineet olivat retkikunnan johtajan mukana ja pääosin valmiina
tutkimusasema Aboalla. Koska sää Etelämantereella oli marraskuun alussa erittäin huono, siirtyi lento Novo Airbase jääkiitoradalle kaksi päivää ja tarvittavat valmistelut ehdittiin tehdä hyvin.

Päivää ennen Kapkaupungista lähtöä saatiin hyviä uutisia. FINNARP kontti oli paikallistettu Las Palmasiin ja se saatiin lähetettyä eteenpäin Kapkaupunkiin. Tiiviiden neuvottelujen jälkeen retkikunnan suunnitelma ja aikataulu tulevan huolto- ja ennen kaikkea tutkimuskauden onnistumiseksi saatiin päivitettyä ja toiminta jatkumaan normaalina.

Lento Iljushin IL-76 rahtikoneella Novo Airbaseen sujui hyvin ja kauden
ensimmäinen lasku muutamaa tuntia aiemmin puhdistetulle jäälle tapahtui
illansuussa 6.11. Välittömästi laskeutumisen jälkeen alkoi usean tunnin
purkuoperaatio ja eri maiden retkikuntien rahdin lajittelu pilvisessä säässä ja Etelämantereen viimassa. Kontrasti Kapin palmuja hiljalleen heiluttavaan lämpöiseen merituuleen oli melkoinen, mutta mieliala suomalaisilla nousi, kun vihdoin päästiin tekemään fyysistä työtä.

Koska Novo Airbasen majoitusteltat ja messi eivät luonnollisesti alkukaudesta vielä olleet pystyssä, majoitus sijaitsi Schirmacher Oasiksessa Venäjän Novolazarevskajan kupeessa. Kahdeksan kilometrin matka Oasikseen taittui mukavasti panssariajoneuvotekniikkaa hyödyntävällä tela-ajoneuvolla. Herkullisen illallisen, pitkän matkan ja raskaan työn päätteeksi suomalaisille osoitettiin majoitustilat ja retkikunta pääsi ansaitulle levolle.

Odotus jatkolennolle Oasiksessa venyi viikon mittaiseksi, kun huonot
sääolosuhteet estivät lentotoiminnan läntisellä Kuningatar Maudin Maalla.
Huoltoretkikunnnalta eivät kuitenkaan loppuneet työt, vaan suunnitelmat ja työnjako Aboan avaamiseksi ja loppuajalla tutustuminen isäntämaan aseman teknisiin ratkaisuihin vei oman aikansa. Venäjän asemalla koti-ikävää onneksi päästiin lievittämään kohtalaisen mainioon banjaan eli venäläiseen saunaan, jossa lämpöä riitti hyvinkin suomalaisten makuun, joskin erikoisuutena saunavastat olivat tammesta ja pihlajasta!

Keskiviikkona 11.11. aamupalalla säätiedot muuttuivat suotuisaksi ja puolen tunnin varoituksella suomalaiset ja ruotsalaiset kokosivat varusteensa ja siirtyivät takaisin airbaseen. Lähtö kohti länttä, Basen-vuorta ja Aboaa alkoi täyteen lastatulla suksilla varustetulla DC-3 lentokoneesta modifikoidulla Basler BT-67 turbo conversion -koneella. Koska kauden ensimmäinen lento Basen-vuoren juurelle ei aina ole mahdollista, kone laskeutui tankkaamaan Etelä-Afrikan SANAE IV asemalle. SANAELLA odotimme muutaman tunnin koko talven asemalla viettäneiden vieraanvaraisten kollegoiden hoivissa ja tutustuimme valtavan suureen avaruusasemaa muistuttavaan tutkimusasemaan. Matka jatkui kohti Basenia kauniin kirkkaassa säässä. Päästyämme kotivuorelle matalat pilvet, huono kontrasti ja vain koillisessa erottuva horisontti tekivät laskeutumisesta kokeneillekin lentäjille haastavan. Onneksi alue oli suomalaisretkikunnalle tuttu ja viiden ja puolen kilometrin päästä turvalliselta alueelta löytyi sopiva laskupaikka. Basler purettiin välittömästi ja retkikunnan marssi pienet reput selässä kohti Aboaa alkoi.

Suomalaiset saapuivat Aboalle ja päällisin puolin asema näytti olevan hyvässä kunnossa. Moottorikelkat ja reet oli jätetty huolellisesti aseman kontteihin ja niin suomalaisten kuin ruotsalaisten rahtia päästiin välittömästi noutamaan jäätiköltä. Raskaan lastaus- ja purkutyön jälkeen konemestari Pentti käynnisti aseman koneet. Edellisen retkikunnan liedelle jättämät vedet saatiin sulamaan ja lämmintä ruokaa pöytään. Aseman järjestelmien toimivuutta ja edellisen retkikunnan kaukonäköisyyttä ei voitu kuin kiitellä ja jo alkuyöstä retkikunta pääsi nukkumaan lämpimiin hytteihin.

Aboan käynnistys sujuikin jatkossa rutiinilla, huolimatta tuulisesta ja
pilvisestä säästä. Kolmantena päivänä lumensulatusjärjestelmällä oli saatu tehtyä vettä niin paljon, että aseman vesijärjestelmä saatiin toimimaan. Kun perusasiat oli saatu toimimaan, Aboan sääasema saatiin käynnistettyä ja huoltotyöt aloitettua. Lääkintälogistiikka ja aseman valmius, sekä tärkeät viestijärjestelmät ajettiin ylös rutinoidusti. Lauantaina 14.11. ruotsalaiset kollegat kutsuttiin saunomaan ja illalliselle ja voitiin todeta, että asema on täysin valmiina tulevaa tutkimuskautta varten.

Säätila Aboalla on ollut pääasiassa pilvinen, luminen ja tuulinen. Sunnuntaina oli sinistä taivasta, maanantaina jälleen antarktinen kevätpyry sulki näkyvyyden kilometriin. Tiistaiaamu 17.11. alkoi jälleen lumituiskun merkeissä, mutta iltaa kohti aurinko alkoi paistaa ja tuuli tyyntyi. Vihdoin keli salli mastotyöt ja aseman HF-radioantennit saatiin nostettua ylös turvallisesti. Keskiviikkona merkittiin polttoaineen laskuvarjopudotuksen paikka jäätiköltä valmiiksi.

Arki Aboalla on rutinoitunut. Retkikunnan jäsenet ovat terveinä ja hyvillä mielin huolimatta alkukauden haasteista.