Retkikuntaraportti 26.1.2017

Etelämantereen kesä lähestyy loppuaan. Työt Aboalla ovat edenneet tasaiseen tahtiin.

Viimeisen kymmen päivän aikana sää on vaihdellut paljon jopa saman päivän aikana. Välillä retkikunta on nauttinut tuulettomista aurinkoisista päivistä lumen sulaessa vuolaiksi pikku puroiksi, toisaalta paksu sumu on kietonut niin kotivuoren kuin aseman syleilyynsä. Etelämantereen kesä lähestyy loppuaan.

Työt Aboalla ovat edenneet tasaiseen tahtiin. Kaarihallin lattia, viimeiset tukirakenteet, maatyöt ja ajoramppi saatiin viimeisteltyä. Hallista tuli erittäin hyvä ja sen käyttöarvo nousi huomattavasti. Kaarihallin valmistuttua on teknisellä henkilökunnalla ollut aikaa myös ajoneuvojen korjauksiin ja huoltoon. Toisen telakuorma-auton jäähdytin vaihdettiin ja moottorikelkkoja on huollettu. Moottorikelkoissa on myös päivitetty hätävarusteiden kuljetuslaatikoita ja sisältöä.
C-met-säähavaintopallo lensi lähes koko viikon, kuusi ja puoli vuorokautta Etelämantereen toiselle puolelle Rossin jäähyllylle saakka. Kauden kahden havaintopallon lennot olivat tähän mennessä onnistuneimmat, mitä tämän tyyppisellä kontrolloiduilla lennoilla on saavutettu sitten 2012 tutkimuskauden, jolloin pallojen lähetykset Aboalta aloitettiin.

C-Met-havaintopallon tuloksia.

Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen tutkija Jyri Näränen aloitti tiistaina painovoimamittaukset. Jyri tutkii viime jääkauden jälkeistä maannousua Kuningatar Maudin maalla Suomen Akatemian rahoittamassa Gravlaser-tutkimushankkeessa. Mittaukset lähtivät käyntiin hyvin, laitteisto oli selvinnyt kuljetuksesta Etelämantereelle vahingoitta. Lisäksi varmistui, että Aboan pysyvä GPS-asema on kerännyt jälleen vuoden verran maanliikuntaa mittaavaa dataa katkoitta. Painovoimamittausten lisäksi Jyri aloitti Basenin rinteen ja alapuolisen jäätikön pinnan kartoituksen perinteisillä GPS-menetelmillä ja uutena Etelämantereella mobiililla laserskannerilla. Pinnan kartoitus mahdollistaa lähiseudun jään ja lumen liikkeiden vaikutuksen poistamisen painovoima-aikasarjasta. Painovoimaa on Aboalla tutkittu vuodesta 1994, ja aikasarja onkin yksi pitkäkestoisimmista mitä Etelämantereella on mitattu.

Alkuviikosta, maanantaina ja tiistaina kolmen miehen partio kävi 155 km päässä rannikolla Rampilla huoltamassa automaattisen sääaseman. Matka taittui moottorikelkoilla, melko surkeassa säässä lumisateen ja "white out" -olosuhteiden (horisontti eikä pinnan muodot ja varjot erotu) heikentäessä näkyvyyden olemattomiin. Rampilla oli suojasää ja sääaseman huolto onnistui hyvin. Huoltoryhmä lepäsi yön yli perinteisessä puuvillaisessa pyramiditeltassa ja paistoi illalliseksi pihvejä muurinpohjapannulla. Seuraavana päivänä tarkastettiin, että sääasema oli tallentanut vuorokauden tiedostot. Hyllyjäältä merijäälle johtava lumiramppi tiedusteltiin ja todettiin hyväksi kulkureitiksi. Paluumatkalla tiedusteltiin ja merkittiin aktiivisista jään liikkeistä tunnetulla alueella kulkeva reitti hieman rauhallisempien alueiden kautta pääreitille. Jo muutaman kilometrin päässä Rampilta pilvet jäivät taakse ja paluumatka Aboalle sujui aurinkoisessa ja tyynessä säässä.

Keskiviikkona työt etenivät usealla kohteella. Jälleen kolme miestä lähti moottorikelkoilla asemalta, tällä kertaa 44 km päähän Fossilryggenille purkamaan kesäkauden jään ja maan järistyksiä mitannutta seismometriä. Samalla reissulla mitattiin GPS-laitteistolla reitin korkeusprofiilia geodeettisten tutkimusten tueksi.

Viikonloppu ja illat ovat kuluneet tuttujen vapaa-ajanviettomahdollisuuksien parissa. Vuorella vaeltelun lisäksi Basenin juurella nähtiin tällä kaudella harvinainen hiihtävä FINNARP-retkikuntalainen. Aseman elämää piristi kolmena iltana kahdeksannet Etelämantereen lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvafestivaalit. Voittajaksi selvisi tällä kertaa animaatioelokuva: Life with Herman H Rott: Chintis Lundgren Estonia 2015.